Mikä on Länsi-Maaningan Viitoset ry?
Länsi-Maaningan Viitoset ry -kyläyhdistys perustettiin 9.5.2022 viiden kylän yhteenliittymäksi ja yhteisöllisyyden kasvattajaksi. Kylät ovat Leinolanlahti, Kurolanlahti, Pulkonkoski, Petsamo ja Varpasmaa. Ne sijaitsevat Pohjois-Savon Maaningalla, noin 50 kilometriä Kuopiosta luoteeseen. Alue kuuluu nykyään Kuopioon.
Kuntakeskus on Maaningan kirkonkylä, Maaninkajärven toisella puolella. Pitäjän eri puolet yhdistää Mustanvirran silta ja talvella jäätie, joka lyhentää länsimaaninkalaisten kirkollakäyntimatkaa 15 kilometrillä.
Alueelta löytyy sekä aitoa korpimaisemaa koskemattomine järvineen ja soineen että kylämaisemaa peltoineen, lehmineen ja navetoineen. Länsi-Maaningalla on alueellamme tutkitusti parhaiten kasvavat kuusimetsät. Lukuisat järvet ovat kalamiesten unelmia. Elämä on rauhaisaa ja leppoisaa.
Ruususen unta vuosikymmeniä uinuneet viisi kylää säpsähtivät ykskaks hereille, kokoontuivat kyläkokoukseen ja - päättivät lyödä hynttyyt yhteen – ovathan ne yhdessä enemmän! Niiden yhteistyö onkin tuottanut valtaisan energiapurkauksen: vuosittain kymmeniä tapahtumia, talkoita uimarannan, talvipolun ja monitoimikentän rakentamiseksi, juhlia, retkiä ja viikoittaisen Tiistaikahvilan vierailevine esiintyjineen. Viiden kylän väki touhuaa porukassa innokkaasti ja iloisesti, ja aina löytyy omilta kyliltä osaajia ja auttajia, yhteiseksi hyväksi ja naapuriavuksi. Kylillä on muutamia isoja maatiloja, kahvila sekä liuta muita eri alojen yrittäjiä. Kylillä on myös muuta yhdistystoimintaa tasaisen varmasti: Kurolanlahden nuorisoseura, metsästysseurat ja kesäteatteri (Vätysteatteri) tekevät arvokasta työtä. Pulkonkosken kyläkoulu on lakkautusuhan alla.
Viitosten alueella asuu noin 250 vakituista asukasta ja toinen mokoma vapaa-ajanasukkaita. Satunnaiset matkaajat kyselevät ihastuneena ”miten tänne pääsisi asumaan” ja etsivät myytäviä/vuokrattavia kohteita. Muun muassa siksi kyläyhdistys loi tämän sivuston: Jotta ostajat, myyjät, vuokraajat, palveluntuottajat ja -tarvitsijat löytäisivät toisensa.
Tervetuloa Viitoskylille, luonnon keskelle, aidon elämän Pohjois-Savoon!
kunkin kuukauden viimeinen tiistai
ilmestyy 1-2 kertaa vuodessa
kyläjuhla 2025 keräsi noin 400 kävijää
Talkoilla tehty kenttä koiratreenikenttineen valmistui 4.10.2025